Hallituksen valmisteleman sote- ja maakuntauudistuksen kiemuroita seurataan myös OP Ryhmässä tarkasti. Pääjohtaja Reijo Karhinen myöntää, että sote-palveluiden tuottaminen voisi jatkossa kiinnostaa.
– Julkinen sektori tarvitsee joka tapauksessa kumppaneita terveyspalvelujen tuottamiseen, ja osuustoiminnallisena, kotimaisena toimijana OP Ryhmä olisi luotettava kumppani myös tässä yhteydessä, hän sanoo Kuntalehden haastattelussa.
Karhinen luotsaa finanssiryhmää voimalla terveyspalveluihin. Toiminnassa on kaksi Pohjola Sairaalaa, mutta OP kaavailee sairaalan tai lääkäriaseman avaamista vähitellen kaikkiin maakuntiin Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Uudenlaisen toiminnan hakeminen johtuu siitä, että osuuspankit ovat kuntien tapaan valtavan murroksen edessä.
Karhinen muistuttaa, että omistaminen ei ole tulevaisuuden trendi – ei edes asuntojen.
– Menemme kohti jakamistaloutta, joten asuntolaina ei ehkä tulevaisuudessa ole enää varteenotettava tuote kaikille asiakkaille, suuren asuntoluottopankin pääjohtaja sanoo.
Karhisen haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan torstaina ilmestyvässä Kuntalehdessä.
The post Sotesta kiinnostunut OP:n Karhinen: Omistaminen ei ole tulevaisuuden trendi appeared first on Kuntalehti.