Quantcast
Channel: Kuntauutiset – Kuntalehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1013

Sote- ja maakuntauudistusten aikataulu huolettaa Kuntaliiton valtuustossa

$
0
0

Sote- ja maakuntauudistusten viemisessä eteenpäin aiotussa aikataulussa alkaa olla todella kiire, sanoo Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen, kesk.

– Monet asiat on vielä auki. Voidaan sanoa että ei ole olemassa valmista mallia johon konkreettisesti voi ottaa kantaa. Esimerkiksi koko valinnanvapauskysymys on auki, eihän siitä vielä tiedetä miten se tarkkaan ottaen menee.

Soten valinnanvapauden lakiesitys pitäisi saada eduskuntakäsittelyyn talvella, jotta olisi mahdollisuuksia saada laki voimaan heinäkuun 2017 alussa , kuten on tarkoitus. Esitysluonnosta odotetaan lausuntokierrokselle marras-joulukuun taitteen tienoilla.

– Jos meinataan osana kokonaisuutta viedä eteenpäin, sen olisi itse asiassa pitänyt olla jo, tai olla näinä päivinä. Lausunnonantoon on varattava 90 päivää, on selvä että sen asian kanssa on jo kiire, Pekkarinen sanoo.

Muutenkin Pekkarinen näkee laajan kokonaisuuden aikataulun erittäin kiireisenä. Lausuntokierroksella jo olleet lakiesitykset saivat paikoin erittäin kriittisiä arvioita.

– Täytyy toivoa että jonkinlaisessa säällisessä järjestyksessä tämä voisi edetä. Prosessi on toteuttava tavalla jossa hiertymät jää mahdollisimman vähäisiksi, Pekkarinen sanoo.

Valtuuston II varapuheenjohtaja Sampsa Kataja, kok., on pessimistinen aikataulun pitämismahdollisuuksien suhteen, jos ajatellaan sekä soten että hallinnon ja tehtävien siirron mullistavaa uudistusta.

– Jos tulla aikataululla mennään, saadaan sote-palvelut yhdistettyä. Mutta että saataisiin kuntien rahoitusasema, investointimahdollisuudet ja muut tämän tyyppiset järjestelmät muutettua, pidän sitä täysin mahdottomana, Kataja sanoo.

Katajan mielestä aikataulua pitäisi muuttaa.

– Sen pitäisi käytännössä merkitä, että hoidetaan sote-palvelut aikataulun puitteissa ja muut kysymykset otetaan laajaan ja syvälliseen valmisteluun ja kansalaiskeskusteluun.

Soten hoitamista ensin ja hallintoa sekä tehtäviensiirtoa vasta sitten esitti myös Kuntaliiton valtuuston demariryhmä puheenvuorossaan torstaina, kun valtuusto käsitteli kuntien antamia lausuntoja uudistusten lakiesityksistä.

– Monet hallituksen sote-esityksen keskeiset elementit, mm. yhtiöittäminen, uudistuksen aikataulu ja omaisuuden siirtomalli, saivat lausuntokierroksella murska-arvion. Hallitus ei voi jättää näitä lausuntoja huomioimatta. Sote-uudistuksessa on nyt palattava alkuperäisiin tavoitteisiin terveyserojen kaventamisesta, kansalaisten tasa-arvoisten palveluiden turvaamisesta ja kustannusten pitämistä kohtuullisina. Hallituksen mallilla nämä tavoitteet eivät toteudu, SDP:n ryhmän puheenjohtaja  Mika Kari sanoi.

Kari on valtuuston I varapuheenjohtaja.

Valtuusto päätyi lopulta yksimielisessä kannanotossaan toteamaan, että kuntien antamat lausunnot lakiesityksistä edellyttävät muutoksia lakiluonnoksiin

Kuntaliiton valtuusto on liiton ylin päättävä elin, joka valitaan joka neljäs vuosi jäsenäänestyksellä kuntavaalien jälkeen. Valtuustossa on 76 jäsentä, joista yksi edustaa Ahvenanmaata.

Kuntaliiton valtuuston kannanotto

The post Sote- ja maakuntauudistusten aikataulu huolettaa Kuntaliiton valtuustossa appeared first on Kuntalehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1013

Trending Articles