Ammattikoulutuksen reformi vie koulutusta entistä enemmän työpaikoille ja tuo tuloskilpailun oppilaitosten rahoitukseen. Nuoret ja aikuiset opiskelevat jatkossa yhdessä ja jokainen opiskelija saa henkilökohtaisen opetussuunnitelman.
Miten uudistuksen linjaukset nähdään kentällä? Kuntalehti pyysi vastauksia 43:lta ammatillisen oppilaitoksen johtajalta. Kyselyyn tuli 14 vastausta.
Vastauksista nousi selkeästi esille huoli lakiesityksessä kaavaillusta rahoitusmallista.
Jatkossa puolet koulutuksen järjestäjän rahoituksesta olisi opiskelijavuosiin perustuvaa perusrahoitusta, 35 prosenttia tutkintojen suoritusmäärään perustuvaa suoritusrahoitusta ja 15 prosenttia vaikuttavuusrahoitusta. Vaikuttavuusrahoituksessa huomioidaan opiskelijoiden työllistyminen, sijoittuminen jatko-opintoihin ja palaute.
Lisäksi oppilaitokset voisivat saada opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää harkinnanvaraista strategiarahoitusta.
Kyselyyn vastanneiden mukaan esitetty rahoituslakimuutos on ennakoimaton ja luo epävarmuutta, koska vaikuttavuus- ja suoriterahoituksen osuudet ovat niin suuret suhteessa perusrahoitukseen.
Perusrahoituksen osuuden tulisi olla vastaajien mukaan vähintään 60 prosenttia. Perusrahoituksessa pitäisi myös huomioida alueen olosuhteet, kuten nuorisotyöttömyys ja koulutustarpeet.
Strategiarahoituksen jakoperusteita puolestaan pidetään selkiytymättöminä.
Useat vastaajat totesivat, että lakiluonnoksen mukainen rahoitusjärjestelmä on liian monimutkainen ja vaikeasti arvioitava.
Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta torstaina ilmestyvästä Kuntalehdestä.
Merja Ojansivu
The post Ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli ”luo epävarmuutta ja on monimutkainen” appeared first on Kuntalehti.